Raskaus jätti tähän ruhoon ylimääräisiä liikakiloja. Muutama liikakilo ei niin haittaisi - olenhan äiti, enkä enää niin kriittinen omasta ulkonäöstä, mutta liikakiloja jäi kuitenkin mielestäni hieman ylinmäärin. Nyt on siis edessä painonpudotus Antti Heikkilän oppien mukaan. Hiilihydraatit on heivattu mäkeen (jäätelö toki kuuluu kesän vakiovarusteisiin, mutta kohtuudella) ja pihvit tirisevät pannulla kookosöljyssä rypsiöljyn sijaan.
Heikkilän kirjat toimivat kieltämättä melkoisena herättäjänä terveelliseen ruokavalioon, ei niinkään pelkästään laihduttamiseen, mutta myös siihen, miten voisi väistellä kaikenlaisia syöpiä ja diabeteksia. Oma olo onkin kohentunut kummasti jo parin viikon dieetin jälkeen. Maha ei enää turpoa iltaisin jalkapalloksi ja ruoan jälkeen ei ole enää niin väsynyt olotila.
Kritiikkiä tämä (-kin) on saanut osakseen. Heikkilä on kuitenkin ortopedi. Kuinka uskaliasta on muuttaa kokonaisvaltaisesti elämäntapaansa ortopedin teesien mukaan? Ortopedit ovat hyviä kipsaamaan murtuneen ranteen, mutta miten on tuo ravitsemustieteen laita? Olisi niin paljon helpompaa, jos olisi tiedossa se yksi ja ainoa tie hyvään elämään. Nyt täytyy vaan itsellä löytää oma hyvänolon polkunsa, jossa on otettu kaikki hyvät puolet eri ravitsemusohjeista.
Mutta sitten asiaan. Kotiäidiltä kysyttäessä, että mitä kuuluu, mitä ihmiset ajattelevat heille vastattavan? Yleensähän vastaus on se, mitä lapselle kuuluu, koska mitä muutakaan sitä olisi mielessä. Tämä saattaa toki olla äärimmäisen tylsää joillekin sinkkukavereille.
No sellaista kuuluu tänään, että löysin keittiön lipaston alakaapista marakassin ja vanhan maitopullon, jossa oli maidon jämät. Hajusta päätellen olivat olleet siellä jo tovin. Syyllinen tähän löytynee lastenhuoneesta. Vähän myöhemmin ihmettelin mikä outo älämölö kuuluu kylppäristä? Tärppä oli mahaansa myöten vaatteenpesukoneessa ja mongersi siellä, kun ei päässyt enää eteen- eikä taaksepäin. Jutteli varmaan sille lelupalikalle, jonka oli sinne laittanut hetkeä aiemmin, ennen kuin itse ajatteli mennä perässä.