perjantai 31. heinäkuuta 2009
Kyllä äitiyslomalla huilitaan
Kotiäidin päivät täyttyvät muun muassa seuraavanlaisista asioista: heräämishärdellit, aamupäivän riehutuokio puistossa, päiväunille ja äidin ihana ja rauhallinen kahvihetki ja lehdenlukutauko, piilosilla olo, iltahälinät ja nukkumaanmenohärdellit. Tähän väliin kymmenet "ei saat" ja "ota kivi pois suusta".
Päivät ovat siis suhteellisen yksinkertaisia, mutta huomattavan antoisia normityöpäivään verrattuna. T'änään tärppä esimerkiksi taputti ensimmäisen kerran! Voi onnea. Töissä ei silleen koe iloistumista siittä, että työkaveri osaa tehdä jotain ihan uutta. Kuinkahan sitä osaa taas sopeutua työelämään tammikuussa kun olen n. puolitoista vuotta ollut kotosalla omissa ympyröissäni? No, turhaanpa sitä vielä murehtimaan.
Mietittin tuossa yksi ilta, että jos lapselle laittais koirapannan kaulaan, niin helpottaisi kaupassa käyntiä, kun lapsosen voisi jättää koiraparkkiin. Kaikissa kaupoissa koiraparkkia ei ole, mutta isommissa on kyllä...
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Kutsukaamme niitä tähtihetkiksi
Yksi tähtihetki oli lakkiaspäivänämme, jolloin lakituksen jälkeen omasta noin seitsemän hengen kaveriporukastamme otettiin ryhmäkuva. Siinä se oli - ajatus siittä, että enää on tämä kesä jäljellä, jonka jälkeen tämä poppoo hajoaa - yksi lähtee opiskelemaan tuonne, toinen jonnekin muualle.
Suurin tähtihetki on tietenkin Tärpän syntymä, mutta niin oli sekin hetki suuri ja muistiinpainuva, kun ensimmäisen kerran tärpän syntymän jälkeen ajoimme vanhempieni luokse. Hetki, jolloin ovi avattiin ja uutukaiset mummo ja pappa ottivat tärpän syliinsä, ja unohtivat minut ja mieheni ulko-ovelle, jäi kyllä mieliin.
Tähtihetkeksi, joskaan ei yhtään vastaanvanlaiseksi, voidaan kutsua erästä Jonna Tervomaan keikkaa. Olin siihen aikaan suuri Jonna-fani ja keikan jälkeen ruinasin tietysti nimmaria. Jonnalta en jostain syystä nimmaria saanut, mutta nimmarin antoi Jonnan isä. Voi sitä kultaista 80-lukua ja "Minttu sekä Ville"-kappaletta! Jonna Tervomaan isän nimikirjoitusta ei varmasti ole kovinkaan monella!torstai 23. heinäkuuta 2009
Keskuspölyimuri ja feng shui
Yksi palkinto jäi vähän arveluttamaan, nimittäin keskuspölyimuri. Sellainen olisi tosi lysti vekotin siinä omassa tulevassa talossa, mutta mihin hemmettiin me se laitettaisiin tässä vuokra-asunnossamme?! Ei sitä tänne voi asentaa, eikä se mahdu häkkikomeroonkaan talteen. Kuitenkin se on niin kallis ja hyvä, ettei sitä nyt anneta poiskaan pitovaikeuksien vuoksi.
En tiedä tarkalleen miltä keskuspölyimuri näyttää, mutta ehkä sen voisi naamioida lohikäärmeeksi ja laittaa luikertelmaan eteisestä olohuoneen poikki keittiöön. Asiaa ihmetteleville voisi asian kuitata lohikäärmeen hyvällä feng shuilla.
lauantai 18. heinäkuuta 2009
Olen miettinyt luolamiehiä.
Luulen, etteivät luolamiehet rakastaneet vaan toiminta oli enemmän muiden eläinten soidinmenoja vastaavaa. Kuka pörhensi rintakarvansa kaikista suurimmaksi palloksi ja kenen karjunta kuullosti kaikista möreimmältä, sai osakseen ansaittua kiitosta.
Kuinka sen ajan apinasta polveutuvat ihmiset olisivatkaan voineet rakastua kun kommunikointi vastasi lähinnä Tärpän kommunikoinnilta, osoitetaan sormella ja sanotaan Önkh. Oletettavasti silloin ei pääse ihan sisälle toisen syvimmistä tunteista ja ajatuksista.
Missä vaiheessa rakkaus sitten tuli kuvioihin mukaan? Ehkä silloin, kun monimutkaiset soidinmenot alkoivat tuntumaan liian työläältä ja pääsi helpommalla olla vain yhden naaraan kanssa. Varsinkin kun oli huomannut kyseisen naaran osaavan tehdä maittavaa apetta juurista ja männynkävyistä, päälle loraus vastalypsettyä mammutinmaitoa niin avot.
Ajatus nyt vähän lipsuu, mutta eivätkö joutsenetkin heilastele loppuelämänsä saman yksilön kera? Ovatko joutsenet siis samalla älyllisellä tasolla ihmisen kanssa ainakin tässä asiassa?
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Kaikenlaisia elämäntapoja
Heikkilän kirjat toimivat kieltämättä melkoisena herättäjänä terveelliseen ruokavalioon, ei niinkään pelkästään laihduttamiseen, mutta myös siihen, miten voisi väistellä kaikenlaisia syöpiä ja diabeteksia. Oma olo onkin kohentunut kummasti jo parin viikon dieetin jälkeen. Maha ei enää turpoa iltaisin jalkapalloksi ja ruoan jälkeen ei ole enää niin väsynyt olotila.
Kritiikkiä tämä (-kin) on saanut osakseen. Heikkilä on kuitenkin ortopedi. Kuinka uskaliasta on muuttaa kokonaisvaltaisesti elämäntapaansa ortopedin teesien mukaan? Ortopedit ovat hyviä kipsaamaan murtuneen ranteen, mutta miten on tuo ravitsemustieteen laita? Olisi niin paljon helpompaa, jos olisi tiedossa se yksi ja ainoa tie hyvään elämään. Nyt täytyy vaan itsellä löytää oma hyvänolon polkunsa, jossa on otettu kaikki hyvät puolet eri ravitsemusohjeista.
Mutta sitten asiaan. Kotiäidiltä kysyttäessä, että mitä kuuluu, mitä ihmiset ajattelevat heille vastattavan? Yleensähän vastaus on se, mitä lapselle kuuluu, koska mitä muutakaan sitä olisi mielessä. Tämä saattaa toki olla äärimmäisen tylsää joillekin sinkkukavereille.
No sellaista kuuluu tänään, että löysin keittiön lipaston alakaapista marakassin ja vanhan maitopullon, jossa oli maidon jämät. Hajusta päätellen olivat olleet siellä jo tovin. Syyllinen tähän löytynee lastenhuoneesta. Vähän myöhemmin ihmettelin mikä outo älämölö kuuluu kylppäristä? Tärppä oli mahaansa myöten vaatteenpesukoneessa ja mongersi siellä, kun ei päässyt enää eteen- eikä taaksepäin. Jutteli varmaan sille lelupalikalle, jonka oli sinne laittanut hetkeä aiemmin, ennen kuin itse ajatteli mennä perässä.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Tehokkuutta sodankäyntiin
Näitä odotusaikoina tehokkuusvääpeli voi kouluttaa sotilaita seuraavissa asioissa:
- kuinka tehdään merimiessolmu
- silitysraudan perusteet
- sisäänpäin haukottelu
- tai jin 42 asentoa
Kaikki nämä taidot voivat tulla tarpeeseen tulevaisuuden sodankäynnissä, eritoten sisäänpäin haukottelu on hyvästä erilaisissa ryhmätöissä.
Ajatuksia
Olen ajatellut seuraavia asioita:
Sammakot
Harmi kun Suomessa elää vain rumia sammakoita. Olisi kivaa, jos täälläkin eläisi erivärisiä pieniä sammakoita, jotka ovat supersöpön näköisiä. Nämä ovat kuitenkin aika uhanalaisia ja ilmeisesti tykkäävät hieman lämpimämmistä olosuhteista. Tässä mielessä Suomi on aika tylsä maa.
Kuutit
Elää Suomessa ihan söpöjäkin eläimiä kuten kuutit. Kuutit ovat pieniä, pörröisiä ja valkoisia, jotka kuikkivat jään reiästä ulos. Harmi kun kuuttius on aika lyhyt ajanjakso. Kasvaessaan kuuteista tulee vähän delfiiniä rumempia otuksia.
Kaikkihan tietävät perinteisen Hakka-pelin, jossa hakataan kuutta puupalikaa puisella vasaralla ja kun kaikki palikat on hakattu, käännetään peli ympäri ja jatketaan. Tätä peliä hieman jalostamalla saataisiin lystikäs kuuttipeli, jossa laudan toisella puolella on pää ja toisessa jalat, vai pyrstökö se kuuteilla on?
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Tavoite
Olin ajatellut tehdä ennen kolmeakymmentä ikävuotta seuraavat asiat
- reppumatkailla vuosi ulkomailla
- syödä sushia ja pallokalaa
- juosta puolimaraton
- tehdä sata punnerrusta yhteenmenoon
- matkustaa Helsingin metron päätepysäkiltä toiselle
Takapenkin jupinoita
Täytän kolmekymmentä tänä armon vuonna 2009. Aluksi ajattelin, että kyseinen rajapyykki tulee ohitettua olankohautuksella, mutta näyttää siltä, että pyrin välttämään suuremmat ahdistukset tällä kirjallisella tuotannolla.
Olen olettanut, että ne 1979 syntyneet sinkkunaiset ja -miehet, jotka etenevät tällä hetkellä urallaan, asuvat poikamiesboxissa, matkustelevat ja syövät sushia viikonloppuisin, kärsivät suuremmasta kolmenkympin kriisistä kuin minä. Eihän minulla ole mitään syytä saada kolmenkympin kriisiä. Olenhan naimisissa, minulla on lapsi ja olen töissä ihan normaalissa työpaikassa. Olen siis saavuttanut tietyt yhteiskunnallisesti hyväksyttävät etapit elämässäni. Työt sivuutan tässä kohtaa, koska työasiat ovat tylsiä.