Aasinsiltana seuraava kysymys: voihan spurgu olla ihan kiva spurguudestaan huolimatta, mutta ketä kiinnostaa tietää?
Kun pikkulapsen kanssa on kaupungilla, ovat lastenvaunut ventovieraille aina syy alkaa juttelemaan. Tämä on ihan luonnollista, koska lapsi herättää usein positiivisia ajatuksia ja muistoja omista lapsista ja lapsenlapsista.
- Mikä sen nimi on?
- Kuinka vanha se on?
- Joko se kävelee ja puhuu?
- Elämän kiertokulku - toinen aloittelee ja toinen tässä jo lopettelee kävelemistä.
Nämä samat asiat käydään aina läpi. Normaalien ihmisten kanssa tämmöinen jutustelu onkin ihan mukavaa, mutta ei kukaan halua jutella puliukkojen ja -akkojen kanssa. Spurgut ovat pelottavia ja haisevat pahalle. En minä halua, että sellainen juttelee minulle tai työntää sormeaan tärpän nenään. Kun sisäinen naarassusi herää, vetää lapsensa kauemmaksi ja ilmoittaa spurgulle, että keskustelu loppui tähän, alkaa haistattelu.
Heillä on varmasti omat piirinsä, jutelkoon siellä vauva-asioita. Ja onhan Espoossa nyt jotain saaria, jonne ei ole tieyhteyttä. Voisihan ne kipata vaikka sellaiselle pikku saarelle. Kerran viikossa tulisi lautalla ruoka- ja juomalastit ja kaikilla olisi kivempaa.
Tämä on oikeasti tosi surullista, koska eiväthän puliukot aina ole olleet puliukkoja. Ehkä jollain on ollut koti ja työ, mutta sitten on mennyt jotain vikaan ja tulos on tämä...
...Jos puuroon tippuneen omenan pesee, kuivaa ja laittaa takaisin hedelmäkoriin, näyttää siltä, ettei se olisi pudonnut ollenkaan.
